LUPA!US2010
Lupa!us2010 -kilpailukutsussa pyydettiin taiteilijoilta ideoita Porin keskustaan, ihmisvilinän varrelle sijoittuvavasta taideteoksesta. Kilpailuun
kutsuttujen 10 + 1 taiteilijan valinnassa kiinnitettiin lahjakkuuden ja jo hankitun ammatillisen arvostuksen lisäksi huomiota taiteilijoiden kykyyn
tuottaa uuden aikakauden innovatiivinen taideteos.
Lupa!us2010 luonnosehdotuksista voittajaksi valittiin taideteos, joka todella kohottaa yhteisen kaupunkimme esteettistä ja elinympäristöllistä kvaliteettia.
Kerttu Horilan Maire-työ on pronssiin valettu naisfiguuri, jolla on maalattu värimaalein kasvot ja vaatetus. Teos ”tavallinen porilainen nainen” istuu puiston penkillä. Näin hänen viereensä on helppo istahtaa ottamaan vaikka valokuvia siinä missä Mairea voi haastaa keskustelukumppaniksikin. Veistos on liikuteltavissa ja se on tarkoitus sijoittaa aina kulloinkin kaupungin vilkkaimmalle kohtaamispaikalle vuoden aikojen ja tapahtumien mukaan. Valinnassaan tuomaristo arvosteli erityisesti Horilan Maire-veistoksen kykyä yhdistää klassismi ja nykytaide hienosti vuorovaikutteiseksi teokseksi tapahtumien ja ihmisvirtojen keskipisteeseen. Maalattu pinta antaa pronssiveistokselle uuden ulottuvuuden.